Suomen yritykset

Mitä on yrittäminen Suomessa?

Tietoa Suomen yrityksistä

Suomen yritykset elättävät monia työntekijöitä perheineen. Suomalaisia yrityksiä on noin 290 000, joista elantonsa saavat upeat 1,4 miljoonaa ihmistä. Suurin osa näistä yrityksistä on alle 10 hengen firmoja, mikroyrityksiä. Suomalainen yrittäjyys on erityisen tärkeää siis, ei vain työntekijöille, mutta jopa valtiolle sen tuomien verovarojen kautta.

Vuoden yrittäjä on valtakunnallinen palkinto, jolla korostetaan yrittäjyyden tärkeyttä ja arvostusta tuoden yrittäjän työtä esille. Kategorioita on useita, kuten nuori yrittäjä ja yksinyrittäjä. Palkintoa jaetaan niin valtakunnallisesti kuin maakuntakohtaisestikin. Paikallisjaostot voivat jakaa myös kunnan sisällä oman palkintonsa jollekin ansioituneelle yrittäjälle. Kriteereinä ovat esimerkiksi toiminnan ja tuotteiden omaperäisyys, toiminnallinen ja taloudellinen tila sekä yrityksen toiminnan vakiintuminen.

Suomen yrittäjät ry on valtakunnallinen yrittäjien oma järjestö, joka pitää yrittäjien puolia. Jäsenmaksulla sieltä voi saada esimerkiksi tukea hankalissa tilanteissa, kuten vaikka tarvittaessa oikeusapua.

Suomen Yritykset Ovat Hyviä Työllistäjiä

Suomen yrittäjät ry on yrittäjän tukena

Yrittäminen ei ole helppo laji eikä siihen pidä lähteä liian ruusunpunaisin lasein. Yrittäjyys Suomessa vaatii tekijältään paljon työtä ja myös tuuriakin. Apua konkareilta kannattaa ottaa vastaan ja uskoa siihen mitä kerrotaan. Suomen yrittäjien jäsenenä saa hyvät verkostot matkalleen avuksi.

Yrittäjiä ja yrityksiä on paljon joka tuo mukanaan kilpailuakin. On pyrittävä vain suorittamaan oma yrittäjyytensä niin, että erottuu jollain tavalla joukosta, mieluiten edukseen. Kun on tehnyt hyvän liiketoimintasuunnitelman, on sitä noudattamalla helpompi toimia ja suunnitella seuraavia askeleitaan. Tuoreelle yrittäjälle yrityskummi voi olla loistava ratkaisu.

Suomen Yritykset Ovat Hyviä Työllistäjiä

Yritysrekisteri listaa Suomen yritykset

Yritysrekisteristä on helppo hakea haluamansa yrityksen julkisia tietoja tarvittaessa. Rekistereitä on useampia, mutta ehkä yleisin on YTJ. Se on Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämä ja tämä on se sama paikka, jonne esimerkiksi yrityksen perustamisilmoitus tulee lähettää. Sieltä voi vaikka katsella onko mahdollisesti toivottu yritysnimi jo varattuna.

Yritysrekisteri pitää siis yllä listaa kaikista Suomen yrityksistä. Yritysmuodot ovat siellä näkyvissä kuin myös muuta julkista informaatiota kun perustamispäivä ja y-tunnus. Yritysmuodon valinta onkin myös tärkeä asia, sillä sen muuttaminen myöhemmin voi olla vaivalloistakin. Tähän vaikuttavat muutamat tekijät, kuten kuinka suurta bisnestä aletaan toteuttaa ja kuinka monta henkilöä on mukana.

Suomen yritykset ovat hyviä työllistäjiä

Suomen yritykset työllistävät todella paljon ihmisiä ja ilman näitä työttömyys voisi olla huomattavasti suurempi ongelma, kuin se nyt onkaan. On hienoa, että edelleen kotimainen yrittäjyys ja työ on arvossaan. Yritysrekisteri on myös hyvä paikka katsella oman kunnan yrityksiä, niiden määrä saattaa yllättää, sillä läheskään kaikki eivät näy ulospäin katukuvassa.

Suomen yritykset kantavat kortensa kekoon Suomen ja suomalaisten hyvinvoinnin puolesta työllistäjinä sekä veronmaksajina. Vuoden yrittäjä palkinto on vain kohtuullinen kiitos siitä työstä, jota yrityksen pyörittäminen vaatii. Monet yritykset kaatuvat ennen kuin palkinnon saamiseen edellytetty viisi vuotta on täynnä. Yrittäjänä leipä todellakin tulee ansaita ja ainakaan alkuun ei työtunteja kannata liikaa laskea.

Viimeisimmät artikkelit

Kunnat arvostavat yrittäjiä

Suomen yritykset ovat erittäin arvostettuja myös kuntatasolla. Kunta ja yritys voivat mahdollisesti tehdä myös yhteistyötä, jolloin kaikki hyötyvät toisistaan tasaisesti. Kunnalle kannetut verotulot auttavat hoitamaan kunnan asioita sekä myös yritys työllistäessään auttaa kuntalaisiakin. Yhtään kuntaa ei tulisi olla ilman suomalaisia yrityksiä, tämä on monen asiantuntijan vahva mielipide. On kuitenkin eri asia olla yrittäjä kuin myös työnantaja siihen päälle.

Työnantajana yrityksen kulut nousevat työnantajakulujen myötä. Tällöin olisikin suotavaa, että työntekijä niin sanotusti tienaa työpanoksellaan oman palkkansa lisäksi välillisesti myös kulujen verran. Tappiolla ei mikään yritys kauaa pyöri.